1. Perkele_Lordareon Alliance

    Perkele is B-A-C-K! Alliance Lordaeron.







    Tarina
    Spoiler: Show
    Perkele perustettiin vuonna 2009 Molten-WoWin Neltharion serverille useamman suomalaisen voimin, jossa yhteisö sai aidosti alkunsa. Vuoden yhteiselon jälkeen kaikki mahdollinen contentti oli kaatunut, olimme tavanneet porukalla Tampereen hervannassa ja häröilty chateissä, tessussa yms. eläen parhaita hetkiämme.

    Vuodet vierivät ja uusia naamoja tuli jäädäkseen, kymmenet ja taas kymmenet vannoutuneet perkeleläiset saapuivat yhteisön syleilyyn. Hiljalleen osalle porukasta alkoi valjeta, että raidaaminen voi olla hauskaakin ja että hyvä porukka takaa onnistumisen tunteen niin BGeillä kuin raideissa. Ja sitä Perkele on aina ollut, porukka nauttii joka hetkestä ja pitää hauskaa. Emme ikinä pistä progea hauskan edelle, mutta tiedämme täysin että itkevää ihmistä ei näe uudessa mersussa.

    Cataclysm --> WoD, retaililla meni monella Perkeleläisellä tutustuen maailman parhaimpiin kiltoihin (Edelleen yhteisö erittäin aktiivisena, vuosittaisen miitit ja tessussa häröily ei loppunut missään kohtaan). Paragon, Exploding Labrats, Ebrius, Cthulhu, Bugiset mätisilakat, vodka ja muut killat saivat maistaa Perkeleen osaamista. Server first tappoja valui selkää pitkin, pojat ja tytöt pääsivät maistamaan sitä oikeaa onnistumisen tunnetta..

    NYT! Perkele on koonnut kaikki parhaat pelaajansa, osaavimmat depsit, hulluimmat pöllöt ja kännisimmät maget! TS/Mumble serverit ovat auki, vanhat ja taitavat pelaajat ovat tulleet takaisin ja iso liuta uusia! 12.11.2015 Perkele saavutti 100 ERI accountin rajapyykin jotka kaikki ovat vähintää kerran 2. päivässä online-tilassa (Perustettu Lordaeronille 19.10.2015)

    PERKELE IS BACK HOME AND WE AREN'T FU**ING AROUND!

    Raidaaminen

    Group
    • 40 hengen progressiivinen core joka sisältää "Byytta" ja "Perkele" kiltojen pelaajat. Olemme kuin yksi ja sama kilta ja toimimme myös niin progessa lootin yms suhteen. Olemme kaikki suomalaisia.

    Grouppi tilanne
    Spoiler: Show

    • Progressivinen core: Rekryää (lvl 80)

    Olemme vaihtaneet malliin (PROGRESSING AIKANA)jossa raideja tapahtuu 6 kertaa viikossa 2-4x 25man + 2-4x 10man


    Päivät ja ajat

    Progressive group

    Progressin aikana [KLO: 18.00 GMT +2]:
    • Keskiviikko
    • Torstai
    • Perjantai
    • Sunnuntai [Klo. aika saattaa olla 15.00]


    filleri [KLO: 18.00 GMT +2]
    • Maanantai
    • Tiistai


    Rekrytointi
    Rekrytointi on: AUKI
    Katso alta tilanne tarkemmin (Raid)
    Rekryämme myös sosiaalisia ja PvP pelaajia aktiivisesti premadeihin ja tessuhäröilyyn

    Spoiler: Show

    Ei YHTÄÄN tilaa
    1 paikka jäljellä
    Enemmän kuin 1 paikka jäljellä
    Etsimme useampaan spottiin erittäin taitavia pelaajia, hyvät saavat aina paikan raideilla! Tule kertomaan itsestäsi!

    Keltaiset kohdat ovat mahdollisia spotteja taitaville pelaajillejos uskot olevasi parempi kuin tämän hetkiset paikan pitäjät, tulehan näyttämään

    Warrior
    Tank
    DPS

    Paladin
    Tank
    DPS
    Heal

    Druid
    Tank
    RDPS
    MDPS
    Heal

    Rogue
    DPS

    Death Knight
    Tank
    DPS

    Shaman
    RDPS
    MDPS
    Heal

    Hunter
    DPS

    Priest
    Holy
    Disc
    Shadow

    Mage
    DPS

    Warlock
    DPS



    PvP ja sosiaalinen puoli Perkeleessä

    Sosiaalisena
    kiltana voimme taata ettet pety jos etsit vain yhteisöä johon asettua juttelemaan kuinka Päivä Räsänen on homo ja kuha on hauki. Tarjoamme Perkeleen jäsenille lähes 24/7 aktiivisen TS3 serverin ja myös mumblen joita saa käyttää omiinkin tarkoituksiinsa.

    Facebook toimii Perkeleessä yhtenä suurimpana yhteentuojana, kaikki aktiivisimmat Perkeleen jäsenet (n. 70) löytyvät sieltä ja ovat helposti tavoitettavissa. Kuvat niin bossikaadoista, Perkeleen miittitapahtumista (Ajat, kuvat ja kikkelit) ja missä / mitä pelataan löytyy aina sivuilta

    WhatsApp on Perkeleen sydän, vaikkakin se kannattaaki hiljentää esimmäisenä asiana kun sinne oikeuden saa tulla. Aamu alkaakin parhaiten kun käyt istumaan paskalle ja saat nauraa jutuille/kuville mitä ihmisille on tapahtunu päivien mittaan. Tätä kautta myös yhteisö pysyy hyvin kasassa ja tiiviinä.

    Miitit eli "tapaamiset" ovat Perkeleläisille jo tuttu juttu. Vuosittain järjestämme yhdestä kahteen (1-2) miittiä, jotka kestävät aina Perjantaista Sunnuntaihin. Nukkumapaikkana toimii lähin kainalo. Lyhykäisyydessään ryyppäämme itsemme lähes hengiltä, perseilemme minkä ehdimme ja unohdamme järjen hetkeksi. Kaikkihan sitä kaipaa välillä, tosin mietin kirjoittaessani minne suihkun tiiviste on kadonnut mutta muistinkin Enaxyn pieraisseen sen ulos saunassa.

    PvP kiltana jo lähes legendaarinen on tua nimi Perkele, niin gladiator tittelin hakeminen kuin kännissä laaserkanan tähtisädettä ladaten ja huutaen tessussa kuinka haluaa dildon perseeseen on meillä varmasti kaikille jotain. Yhteisöstä löytyy niin "priva-servu" heroja kuin retail heroja, kaikki yhtä kusipäisiä elitistejä kuin edeltäjänsä.
    Perkeleen PvP "divari" toimii virallisesti Outland EU:lla josta löytyy niin multi-gladiator pelaajia arenalta ja RBG:ltä kuin muuten vain BGeitä pelaavia ja Orgrimmarin edessä riuhuvia hulluja. Monet, minä kirjoittajana mukaan lukien olen Outlandin/Arena Tournamentin kasvatteja, jos sinäkin olet niin tule mukaan!


    Johtoporras

    Guild Master
    Dreamare

    Offut
    Raidit:
    Kuntta (Healerit+DPS)
    Brucewayne (Tankit+DPS)
    Soumi (Ranged DPS)
    SnappiXD (Ranged DPS)
    Nagamorich (Melee DPS)
    Tylerswaft (Melee DPS)
    Kopro (Melee DPS)

    BG/Yleinen johto:
    Smizi (Infot/Promot/rekry)
    Teisei (Perkeleen isoisoisoisoisä)
    Zomijk (Pankki)

    /who perkele ja tule mukaan vaikka et haluakkaan raidata, tule pitämään hauskaa! Sitä pelaamisen olla pitää..

    _____________________


    Quick translation to English.

    Perkele is back from Neltharion times of Molten-WoW from 2009-2011. The community formed back in 2009 is still extremely active and in regards we hold yearly meetings for the most hardcore Perkele-people who travel over 400 km just to reach the meeting place each year. I think this tells more than a thousand words. We are here to claim finnish vodka.



    Sign

    Edited: January 25, 2016


  2. TBC ajalta:
    Spoiler: Show

    Kaikki toimiva contenttihan tuli clearattua


    WotLK
    Spoiler: Show

    Obsidian Sanctum
    • OS25
    • OS10
      100%



    Spoiler: Show

    Naxxramas 100% cleared 10/25 man
    • Anub'Rekhan
    • Grand Widow Faerlina
    • Maexxna
    • Noth the Plaguebringer
    • Heigan the Unclean
    • Loatheb
    • Instructor Razuvious
    • Gothik the Harvester
    • The Four Horsemen
    • Patchwerk (4min 17 sec nopein tappo alluilla (korjatkaa jos muuttunut))
    • Grobbulus
    • Gluth
    • Thaddius
    • Sapphiron
    • Kel'Thuzad
      100%



    Spoiler: Show

    Eye of Eternity
    • 10 man
    • 25 man *

    Edited: January 25, 2016

  3. GL ja kaikkee, mutta kuinka hyvin luulet lordalta löytyvän suomalaisia pelaajia? Toki jos sulla on jo se 25+ aktiivista pelaajaa siel tulossa niin sit, mutta vaikka meillä on tuolla Darksunissa arvioilta n. 70 vähintään semi aktiivista pelaajaa, ei noihin raideihin oo saatu kun maksimissaan 25 pelaajaa so far. Toki joo, ei ketää kiinnosta tää "vanilla" raidaus.

    Kilpailu on aina jees, kiva jos joku luulee et on ees jotain chänssii contestaa meitä ;) Sanompahan vaan, että tulkaa hordelle niin meillä on oikeesti chänssit ottaa realm firstit.

    Cephius, Founder of Darksun

  4. Kyllä nälkä aina porsaan kotiin tua :) Tulet kirjaimellisesti huomaamaan sen ^^

  5. Onhan se hyvä että alluille tulee muukin kuin Kappapride.

  6. Nyt on varmistunut monen vanhan pelaajan paluu! Vanhat kunnon zejnit ja muut alkavat linnottautumaa Alluille. Nyt PERKELELÄISET HERÄTKÄÄ TEIDÄT ON AIVOPESTY

  7. nonii.. ines aina kun vaa perhe-elämältä ehtii.. eli harvoin :D

    - Nunna / Joukahainen

  8. Loistavaaa, nyt on sen verta hyvältä kuulostavaa tavaraa tullu pelin sisältä/perkeleen facesta/privana yms että kilta lähtee pystyy

  9. Perkele ribs in pepperoni 2009 - 2014 never förget.. Ja semmosen pysyyki mulle, onnea uudelleen kasaamiseen.



    ~Muqir
    Edited: October 22, 2015

  10. Perkele ribs in pepperoni 2009 - 2014 never förget.. Ja semmosen pysyyki mulle, onnea uudelleen kasaamiseen.



    ~Muqir
    Nousee vielki karvat pystyy tost videost ja noista kovista kaadoista! o/

  11. Perkele ribs in pepperoni 2009 - 2014 never förget.. Ja semmosen pysyyki mulle, onnea uudelleen kasaamiseen.



    ~Muqir
    Vanha kunnon, kunnon vanhanliiton kilta. Tahtoisin vain uudestaan.

    P.s. nähdää sit joskus bgllä nekrut

  12. Vanha kunnon, kunnon vanhanliiton kilta. Tahtoisin vain uudestaan.

    P.s. nähdää sit joskus bgllä nekrut
    Ei muutaku Lordalle Alliance puolelle. Vanha porukka is kasattu with following for instance
    Teisei
    Defliction
    Zejn
    Vilu
    Winkki
    Soxxii
    Kopromissi
    Dreca
    Kiimis
    Smizi/Smägmä
    Maikkeli

    Yms -vanhoja on hyvä siivu palannu tekee sitä itseään. Mumblessa taas voi olettaa aina 10 henkee ainaki jurisemas päivä mittaa. Jos et oo kännissä ei asiaa raideille. 35 manin rosteri. Trollaamista. Kiljua. Paskanlennätystä. Luulis vittu levuttavan jos itsekin toteaa perkelesientä haluavan

  13. #uudistettu posti ja pävitetty rekrytilanne

  14. Missä vitussa on kaikki retripalkit?

123 ... Last

Posting Permissions

  • You may not post new threads
  • You may not post replies
  • You may not post attachments
  • You may not edit your posts
  •